Taivasten talikynttilät ja muukalaisten muksut! Sähköpostini oli valloitettu! Onko tämä alieneiden työtä, kutsuisinko MIB:n miehet apuun? Mikä tässä nyt auttaisi? Voi kurkkupurkkien kannet sentään...
Pohdin eräänä päivänä, kuinka haluaisinkaan kasvattaa kirjekaverieni määrää. Suomalaisia kirjekavereita minulla kyllä oli ihan tarpeeksi paljon, mutta ulkomaalaisia oli vain yksi. Aiemmin oli kyllä ollut muutamia, mutta stressintäyteisen talvielämäni aikana alienit olivat ilmeisesti adoptoineet heidät. Eli he olivat siis kadonneet. Fiksuna tyttönä päätin turvautua rakkaseen ystävääni Internetiin ja hänen kaveriinsa (ja meidän kaikkien kaveriin) Googleen. Kysäisin siis päivänä muutamana, mikä neuvoksi pulmaani. Ja Googlellahan oli vastaus valmiina. Tai lienee syytä puhua monikossa "vastaukset", sillä hän on niin viisas, että ratkaisuja oli useita.
Valitsin yhden ihanaisen hakumoottorin tarjoamista ulkomaisista kirjekaverisivustoista. Sitten lakkasin olemasta fiksu. Ajattelin, että kyseessäolevalla sivustolla ilmoitukseni hukkuisi lukuisien samantyyppisten massaan. Niinpä laitoin ilmoitukseni myös toiselle sivulle. Tyytyväisin mielin poistuin tietokoneen ääreltä. Kun aikaa oli kulunut jonkin verran, päätin puhella vuorostani Hotmailille. Sangen ystävällisesti hän tervehti minua, ja samaan tapaan kohteliaasti kyselin sähköpostini kuulumisia. Hitaasti ja varoen minut ohjattiinkin sähköposteihini (hitaus voi johtua myös tietokoneeni ominaisuuksista, mutta Rakkine on silti ystäväni). Järkytys oli silti melkoinen. Viestejä oli paljon. Ja kun sanon paljon, tarkoitan siis paljon.
Alun viestisuman jälkeen viestejä tippui hitaammin. Urhoollisesti luin kuitenkin kaikki läpi. Joukossa oli monia erittäin kiinnostavilta ihmisiltä tulleita viestejä. Miten sanoa heille ei? Totuuden sanoakseni, en tiedä sitä vieläkään. Joka sen tietää, voisi ystävällisesti jakaa tietonsa kanssani. Sitä odotellessa kamppailen itse aiheuttamani viestitulvan kanssa, ja yritän muistaa tiedot jokaisen uuden tuttavani elämästä. Kivaa olla kiva kaikille. Kai.
maanantai, 16. heinäkuu 2007
Ach! Kynäkaverit - miten sanoa heille ei?
maanantai, 2. heinäkuu 2007
Niin makaa kuin petaa...
Vilkaiset kelloa. Kello näyttäisi olevan 3:47. Yöllä. Viimeisen kolmen tunnin ajan olet selaillut kirjaa, kuunnellut rauhoittavaa musiikkia, tarkistanut huoneen lämpötilan, käynyt juomassa muutaman lasillisen vettä ja edellisen takia käynyt vessassa. Ja uni ei vain tule. Olet sammuttanut valot aikoja sitten, poistanut häiritsevät ajatukset mielestäsi erilaisten harjoitusten avulla ja... käännät jälleen kylkeä. Patja on täsmälleen sopivan pehmeä, tyyny sopivan muotoinen ja peitto tarpeeksi -mutta ei liian- lämmin. Pimeässä hohtavan digitaalikellon luku näyttää ilkkuvan sinulle. 4:50, ja kaikki väki nukkuu. Paitsi sinä.
Kuulostaako tutulta?
Talven aikana yritin kaikkea mahdollista, mutta päädyin lähes aina valvomaan läpi yön. Tai oikeammin nukahdin vasta aamuyöstä, mikä ei ole erityisen mukavaa, jos sinun oletetaan heräävän viimeistään seitsemältä. Jotenkin ehkä pystyi vielä raahautumaan ylös sängystä, ja suorittamaan pakolliset aamutoimet zombien lailla. Eikä peilistä katsova aamuäreä naama ollut omiaan parantamaan olotilaa. Uneton valvoo yönsä, ja kulkee päivänsä puoliunessa, miltei unissakävelijän tavoin. Itse päädyin lopulta siihen, että nukuin säännöllisesti päivän aikana.
Mutta sitten saapui kesä. Hyttyset inisevät, yöt ovat kirkkaita, huoneissa on kuuma. Mahdotonta saada unta, eikö? Niinhän sitä voisi luulla. Miltei joka yö olen kuitenkin nukahtanut yhteen mennessä ja yleensä vielä herännyt ennen kahdeksaa (ulkoa kantautuvaan linnunlauluun; ihana tapa aloittaa päivä). Eikä minua ole nukuttanut. Miten ihana tunne. Kiitän siitä ystävääni kesää, joka lievitti -tai oikeammin kadotti- stressini ja sitä kautta myös uniongelmani. Parasta lääkettä on, jos viettää päivän ulkona. Illan tullen sitä simahtaa heti.
Ja miksi tällainen aihe? Eilen valvoin ensimmäistä kertaa koko loman aikana läpi yön. Menin nukkumaan samoihin aikoihin kuin tänä kesänä olen herännyt. Lisäksi ystäväni haastoi minut valvomistestiin kanssaan tästä päivästä maksimissaan keskiviikkoon asti. Tämän testin tulokset minun kohdallani voivat olla jotain tällaista:
-illalla yhdentoista aikaan luovutan, ja kymmenen minuutin päästä olen kuin karhu talviunessa
-valvon, valvon, valvon... ja sitten kuuluu *poks* ja aivoni valuvat mössönä nenäni kautta (yök)
-jos onnistun jotenkin pysymään hereillä, minusta ei saa yhtään täysijärkistä sanaa irti
Uni on tärkeää, joten aina silloin tällöin kannattaa nukkuakin. Mieluiten koulussa, mutta myös kesäisin, että jaksaa jälleen syksyllä torkkua tunneilla. Rentouttavaa päivänjatkoa. Rest in peace. ^^
Kuulostaako tutulta?
Talven aikana yritin kaikkea mahdollista, mutta päädyin lähes aina valvomaan läpi yön. Tai oikeammin nukahdin vasta aamuyöstä, mikä ei ole erityisen mukavaa, jos sinun oletetaan heräävän viimeistään seitsemältä. Jotenkin ehkä pystyi vielä raahautumaan ylös sängystä, ja suorittamaan pakolliset aamutoimet zombien lailla. Eikä peilistä katsova aamuäreä naama ollut omiaan parantamaan olotilaa. Uneton valvoo yönsä, ja kulkee päivänsä puoliunessa, miltei unissakävelijän tavoin. Itse päädyin lopulta siihen, että nukuin säännöllisesti päivän aikana.
Mutta sitten saapui kesä. Hyttyset inisevät, yöt ovat kirkkaita, huoneissa on kuuma. Mahdotonta saada unta, eikö? Niinhän sitä voisi luulla. Miltei joka yö olen kuitenkin nukahtanut yhteen mennessä ja yleensä vielä herännyt ennen kahdeksaa (ulkoa kantautuvaan linnunlauluun; ihana tapa aloittaa päivä). Eikä minua ole nukuttanut. Miten ihana tunne. Kiitän siitä ystävääni kesää, joka lievitti -tai oikeammin kadotti- stressini ja sitä kautta myös uniongelmani. Parasta lääkettä on, jos viettää päivän ulkona. Illan tullen sitä simahtaa heti.
Ja miksi tällainen aihe? Eilen valvoin ensimmäistä kertaa koko loman aikana läpi yön. Menin nukkumaan samoihin aikoihin kuin tänä kesänä olen herännyt. Lisäksi ystäväni haastoi minut valvomistestiin kanssaan tästä päivästä maksimissaan keskiviikkoon asti. Tämän testin tulokset minun kohdallani voivat olla jotain tällaista:
-illalla yhdentoista aikaan luovutan, ja kymmenen minuutin päästä olen kuin karhu talviunessa
-valvon, valvon, valvon... ja sitten kuuluu *poks* ja aivoni valuvat mössönä nenäni kautta (yök)
-jos onnistun jotenkin pysymään hereillä, minusta ei saa yhtään täysijärkistä sanaa irti
Uni on tärkeää, joten aina silloin tällöin kannattaa nukkuakin. Mieluiten koulussa, mutta myös kesäisin, että jaksaa jälleen syksyllä torkkua tunneilla. Rentouttavaa päivänjatkoa. Rest in peace. ^^
sunnuntai, 1. heinäkuu 2007
Laiskuus nimeni on.
Minä täällä, hei. Aloittaminen lainauksella on lienee eräs maailman typerimmistä tavoista aloittaa blogi/mikä tahansa muu kirjoitus, mutta teinpä niin silti. Kyseessä on siis lainaus eräästä mainokseksta (ah, vielä typerämpää). Tiedättekö, nettiblogit ovat kiva ja erittäin yleistynyt tapa, jonka avulla voi miltei julkisesti nolata itsensä, tehdä kohupaljastuksia tai vain höpistä turhia. Minun tavoitteeni on tuo viimeisin noista vaihtoehdoista, vaikkakin on mahdollista, että toteutan tuon ensimmäisenkin (vahingossa tosin). Kohupaljastuksia minulta on turha odottaa, ellette ole sitten kiinnostuneita sellaisista uutisista kuin: "Tämän bloginpitäjän edelliset blogiviritelmät kuolivat kaikki!" "Bloginpitäjän kohupaljastus: 'Siivoan huoneeni liian harvoin!'"
Juu, niin vähän arvelinkin. Mutta arvatkaapa mikä on vielä typerämpää? No se, että tällä hetkellä aivoni taitavat löytyä jostain huoneeni vaate-, kirja- ja epämääräisten sotkukasojen alta. Siksi olin tyhmä (ja laiska), ja kopsin tämän ensimmäisen blogikirjoitukseni tätä tekstinpätkää lukuun ottamatta suoraan kotisivuiltani. Mutta vastaisuudessa, jos siis muistaisin pitää tätä blogia yllä, tänne ilmestyy kyllä ihan originaali teksti. Toivon mukaan.
Sitten asiaan. Mitä tämä blogi siis pitää sisällään? No, tuota aiemmin mainittua turhaa höpinää tietysti. Sekalaista juttua kaikesta siitä, mikä milloinkin herättää ajatuksia. Tässä vaiheessa on lienee viisainta varoittaa siitä, että Nörttimys Maximus-virus on tuhonnut allekirjoittaneen aivot, joten fRPG, manga & anime, kirjat ja muut tavalliselle tallaajalle täysin tuntemattomat asiat voivat olla kirjoittamisen aiheena. Tai sitten jutun aihe voi olla tasolla "niitä näitä". Onpas tässä ilmoja pidellyt, näin esimerkiksi. Ja ilmastonmuutoskin on ovella. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa, kun virallisten tutkimusten tuloksiakin pitää sensuroida, jottei kansakuntien keskuudessa heräisi paniikkia (joka ei tiedä, mistä on kyse, voi googlailla esim. sanoilla 'ilmastonmuutos' ja 'raportti').
Niin, ja vaikka kirjoittajan black out. Mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä? Pienenä haaveilin kirjailijan urasta, mutta hautasin haaveeni viimeistään siinä vaiheeessa, kun en päässyt erään "romaanin" kirjoittamisessa ensimmäistä lukua pidemmälle. Silloin tällöin olen käynyt tuomassa haudalle kukkasia, lähinnä tynkänovelliyritelmien ja keskeneräisten kirjoitelmien muodossa. Parasta keskittyä luomaan uraa aivan jollakin muulla alalla. Valitettavasti on vielä vähän epäselvää, mikä ura olisi paras. Tosin en haaveile Idols-tähteydestä, laulajan taival kun on kivikkoinen ja karu... Ainakin ihmisille, joiden laulaminen kuulostaa siltä, kuin he olisivat luotuja kiduttamaan sinne kuumaan ja hikiseen paikkaan (ei, ei saunaan) joutuneita muuusikoita.
Hups. Tähän kohtaan kuuluisi nyt sellaisia sivistyssanoja kuin "öh... joo.. tuota noin... niinku..", sillä taisin hieman eksyä asiastani. "Joka oli...?" miettivät ihmiset hämmästyneinä. Ja siihen vastaan: "Onko teillä todellakin noin huono muisti? Katsokaa pari kappaletta ylöspäin, siellähän se selitetään." Ja niine hyvineni poistun paikalta jättäen jälkeeni vain arvoituksen, suuren mysteerin?
Keneltä ja mistä olen lainannut toivotuksen: "Värikästä päivää"?
Sitä teille nimittäin toivottaa allekirjoittanut.
Juu, niin vähän arvelinkin. Mutta arvatkaapa mikä on vielä typerämpää? No se, että tällä hetkellä aivoni taitavat löytyä jostain huoneeni vaate-, kirja- ja epämääräisten sotkukasojen alta. Siksi olin tyhmä (ja laiska), ja kopsin tämän ensimmäisen blogikirjoitukseni tätä tekstinpätkää lukuun ottamatta suoraan kotisivuiltani. Mutta vastaisuudessa, jos siis muistaisin pitää tätä blogia yllä, tänne ilmestyy kyllä ihan originaali teksti. Toivon mukaan.
Sitten asiaan. Mitä tämä blogi siis pitää sisällään? No, tuota aiemmin mainittua turhaa höpinää tietysti. Sekalaista juttua kaikesta siitä, mikä milloinkin herättää ajatuksia. Tässä vaiheessa on lienee viisainta varoittaa siitä, että Nörttimys Maximus-virus on tuhonnut allekirjoittaneen aivot, joten fRPG, manga & anime, kirjat ja muut tavalliselle tallaajalle täysin tuntemattomat asiat voivat olla kirjoittamisen aiheena. Tai sitten jutun aihe voi olla tasolla "niitä näitä". Onpas tässä ilmoja pidellyt, näin esimerkiksi. Ja ilmastonmuutoskin on ovella. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa, kun virallisten tutkimusten tuloksiakin pitää sensuroida, jottei kansakuntien keskuudessa heräisi paniikkia (joka ei tiedä, mistä on kyse, voi googlailla esim. sanoilla 'ilmastonmuutos' ja 'raportti').
Niin, ja vaikka kirjoittajan black out. Mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä? Pienenä haaveilin kirjailijan urasta, mutta hautasin haaveeni viimeistään siinä vaiheeessa, kun en päässyt erään "romaanin" kirjoittamisessa ensimmäistä lukua pidemmälle. Silloin tällöin olen käynyt tuomassa haudalle kukkasia, lähinnä tynkänovelliyritelmien ja keskeneräisten kirjoitelmien muodossa. Parasta keskittyä luomaan uraa aivan jollakin muulla alalla. Valitettavasti on vielä vähän epäselvää, mikä ura olisi paras. Tosin en haaveile Idols-tähteydestä, laulajan taival kun on kivikkoinen ja karu... Ainakin ihmisille, joiden laulaminen kuulostaa siltä, kuin he olisivat luotuja kiduttamaan sinne kuumaan ja hikiseen paikkaan (ei, ei saunaan) joutuneita muuusikoita.
Hups. Tähän kohtaan kuuluisi nyt sellaisia sivistyssanoja kuin "öh... joo.. tuota noin... niinku..", sillä taisin hieman eksyä asiastani. "Joka oli...?" miettivät ihmiset hämmästyneinä. Ja siihen vastaan: "Onko teillä todellakin noin huono muisti? Katsokaa pari kappaletta ylöspäin, siellähän se selitetään." Ja niine hyvineni poistun paikalta jättäen jälkeeni vain arvoituksen, suuren mysteerin?
Keneltä ja mistä olen lainannut toivotuksen: "Värikästä päivää"?
Sitä teille nimittäin toivottaa allekirjoittanut.
